Kuinka keskittyä oikeisiin asioihin uutena bloggaajana?
Kuinka keskittyä oikeisiin asioihin uutena bloggaajana? Bloggaamisen aloittaminen on useasti hyvin jännittävää. Se on myös sekavaa, sillä opittavaa on paljon. Ja useimmilla meistä fokus ja keskittyminen herpaantuvat nopeasti.
Uudella bloggaajalla onkin isompi riski ajautua sivuraiteille ja tehdä sellaisia asioita, jotka eivät kuitenkaan tuo haluttuja tuloksia.
Kun itse aloitin nykyistä bloggaajauraani vuonna 2016, olo oli useasti todella hämmentynyt. Tekemistä oli paljon, ja enemmän kuin kerran löysin itseni tilanteesta, jossa minun oli otettava kaksi tai useampi askel taaksepäin, ennen kuin pystyin menemään eteenpäin.
Se oli todella kuluttavaa. Jännittävää ja innostavaa mutta myös kuluttavaa.
Tämä on yksi niistä syistä, miksi alun perin halusin rakentaa Bloggaajasta Ammattilaiseksi™ -valmennuksen. Halusin antaa muille bloggaajille selkeän ja yksinkertaisen väylän aloittaa bloggaaminen helpommin.
Alussa kohtasin myös muita haasteita. Kuten sen, etten aina tiennyt, mihin asioihin minun kannattaa keskittyä missäkin vaiheessa.
Ja niinpä ajattelin kirjoittaa tämän postauksen, jotta sinä saat selkeyttä omaan tekemiseesi ja pääset pitämään fokuksen oikeissa asioissa.
Kuinka keskittyä oikeisiin asioihin uutena bloggaajana?
Ennen kuin mennään niihin asioihin, joihin sinun kannattaa oikeasti keskittyä alkuvaiheessa, haluan käydä läpi kaksi asiaa, joihin ei kannata pahemmin käyttää aikaa.
1 | Bloggaajien Facebook-ryhmät
On helppo ajatella, että jakamalla omia postauksia Facebookin bloggaajaryhmiin sinun on mahdollista saada paljon lukijoita. Tämä on itse asiassa virheellinen mielikuva.
Nimittäin näissä FB-ryhmissä jokaisella on sama ajatus:
”Jaan postaukseni tänne, jotta saan lukijoita.”
Mutta kukaan ei kuitenkaan mene lukemaan muiden postauksia.
Useasti näissä ryhmissä voi myös ilmapiiri olla todella lannistava. Jos joku onnistuu ja tuo sen esille ryhmässä, valitettavaa on, että henkilö lytätään välittömästi ja hänen saavutuksiaan vähätellään.
Pidempään bloganneille tämä on tuttua, ja heille onkin kehittynyt paksu nahka. He osaavat suodattaa näitä kommentteja tehokkaasti.
Mutta uudelle bloggaajalle tämä voi olla katastrofaalista. Alussa itsetunto on vielä alhaalla. Jokainen negatiivinen kommentti murentaa itsetuntoa entisestään. Vaarana siis on, että bloggaaminen tyssää kokonaan ennen kuin se on ehtinyt kunnolla edes alkaa.
Joskus negatiivista kommentointia ei ole. Silloin aloittavat bloggaajat rohkaistuvat ja kysyvät neuvoja. Ja niitähän riittää. Yksi neuvoo yhden tavan, toinen toisen, kolmas kumoaa ne ja neuvoo omasta mielestään parhaimman tavan tehdä jotain.
Ja taas aloittava bloggaaja on hämillään. Ketä kannattaa kuunnella? Kenen vinkki on se toimivin? Tähän ei ole olemassa oikeaa eikä väärää vastausta, vaan vinkkitulvan keskellä on vain alettava kokeilemaan ja testaamaan.
Kannattaa myös muistaa, että neuvojen kysyminen ja FB-ryhmässä hengailu eivät vielä tuo sinulle tuloksia eli niitä lukijoita.
2 | Oppiminen ilman että oppimisen vie käytäntöön
Oppiminen ja tekeminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Molempia tarvitaan, jotta saat niitä tuloksia, joita haluat. Mutta useasti voi käydä niin, että aloittava bloggaaja haluaa vain oppia lisää, jolloin tekeminen jää vähemmälle. Pahinta on, jos tekemistä ei ole ollenkaan.
Tiedon etsintä ja uusien asioiden oppiminen on aina hauskaa, mutta tieto on turhaa, jos sitä ei viedä käytäntöön. Siksi on tärkeää, että aina kun opit uuden asian, viet sen saman tien omaan blogiisi.
Vielä parempaa on, kun osallistut bloggauskurssille, jossa oikea polku annetaan sinulle valmiina. Tällöin sinun ei tarvitse itse tietää, missä järjestyksessä mikäkin asia tehdään, vaan saat valmiit askeleet, joita kulkea.
Lue myös tämä: Vältä nämä virheet bloggaamisen aloittamisessa
Mihin kannattaa keskittyä uutena bloggaajana?
Seuraavaksi kerron sinulle tärkeimmät asiat, joihin sinun tulee keskittyä aivan alusta lähtien. Ne tukevat sinun matkaasi, ja niiden avulla varmistat, että teet oikeita asioita.
1 | Oman äänen löytäminen (tone of voice)
Oma tyyli, oma ääni. Meillä jokaisella on sellainen. Silti yritämme monesti olla aivan jotain muuta. Pelkäämme ettei meistä pidetä tai meitä ei uskota.
Teennäisyys kuluttaa ja kuormittaa, ja se on helppo lukea rivien välistä ennen pitkää. Siksi sinun ei kannata koskaan olla mitään, mitä et ole oikeassa elämässä.
Kaikkein paras palaute lukijoilta ja opiskelijoilta, jotka tapaavat minut ”oikeassa elämässä”, on se, kun he sanovat, että olen aivan samanlainen kuin blogissa, videoilla ja koulutuksissa.
Uskalla siis olla oma upea itsesi.
2 | Upean sisällön tuottaminen omalla äänellä
Seuraava vaihe on tuottaa lukijoita hyödyttävää ja mielenkiintoista sisältöä sinun omalla äänelläsi. Älä siis kirjoita pelkästään itsestäsi ja omasta elämästäsi. Ihmiset eivät välttämättä jaksa enää lukea niitä tarinoita.
Sen sijaan kerro, mitä olet oppinut siitä aiheesta, josta blogia pidät. Millaisia virheitä olet ehkä tehnyt ja miten ne ovat kasvattaneet sinua.
Anna yksinkertaisia ja helppoja neuvoja ja muista korostaa, että ne pohjautuvat sinun henkilökohtaiseen kokemukseesi eivätkä välttämättä sovi kaikille.
Älä vain kopioi niitä ohjeita, joita muut antavat. Uskalla olla erilainen ja uniikki.
Saattaisit pitää myös tästä: Mitä ensimmäiseen blogitekstiin tulisi kirjoittaa?
3 | Tutustu yleisöösi ja opi tuntemaan heidät
Yksi ärsyttävimmistä asioista, mitä bloggaajana voit tehdä, on nostaa itsesi jalustalle ja puhutella yleisöä kuin he olisivat massaa.
Monille on opetettu teitittely, mutta bloggaamisessa se ei toimi. Teitittely kuulostaa siltä, että oletat sinulla olevan satoja, tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia seuraajia.
Vaikka sinulla olisi vain yksi ainoa lukija, ole ylpeä saavutuksestasi! Kohtele tätä yhtä lukijaa kuin hän olisi paras ystäväsi. Koska kun alat kirjoittamaan sisältöä yleisölle samalla tavalla kuin puhuisit ystävälle, sisällöstä tulee samaistuttavampaa.
- Kysy lukijoilta kysymyksiä.
- Välitä heistä.
- Ole utelias kuulemaan, mikä heitä kiinnostaa.
- Miksi he tulivat lukemaan blogiasi?
- Mitä he toivovat saavansa siitä irti?
- Millaisia tavoitteita tai unelmia heillä itsellään on?
Sinun ei tarvitse alussa tietää vastauksia näihin kysymyksiin. Voit pikkuhiljaa esittää näitä kysymyksiä blogipostauksissa, ja jos joku ottaa sinuun yhteyttä vaikka sähköpostilla, tutustu häneen lisää.
Mitä kannattaa skipata ihan aloittavana bloggaajana?
On muutama asia, jotka ovat tärkeitä, mutta aivan alussa näihin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota. Esimerkiksi:
1 | Kaupallistaminen
Todennäköisesti aloitat blogin sillä ajatuksella, että haluat sen kautta tuloja. Silloin kaupallistaminen on totta kai tärkeää. Mutta jos keskityt liikaa kaupallistamiseen, sisällöntuotanto voi jäädä vähemmälle huomiolle.
Sisältö on kuitenkin juuri se, joka saa lukijan tulemaan, lukemaan, jäämään ja lopulta ostamaan.
2 | Sosiaalinen media
Somekanavat on hyvä luoda blogille alusta lähtien, jotta kukaan muu ei pysty ”ratsastamaan” sinun blogisi nimellä. Mutta alussa sinun ei tarvitse olla aktiivinen jokaisessa somekanavassa.
Tärkeää on, että brändi on yhtenäinen ja että ohjaat jokaisesta somekanavasta seuraajia pääkanavaan eli blogiin. Ehdit kyllä tuottaa sisältöä someen myöhemminkin.
Pahinta nimittäin on, että aloitat innolla somesisältöjen tuottamisen, mutta se lopahtaa parin viikon tai kuukauden kuluttua, kun aikaa tai motivaatiota ei enää ole.
3 | Ulkoasun hiominen
Kyllä, kaunis ulkoasu on aina hyvä asia. Mutta älä käytä siihen liikaa aikaa. Alussa riittää, että perusasiat ovat kunnossa ja että ulkoasu on siisti.
Myöhemmin voit lisätä, korjata tai uudistaa blogin ulkoasua.
Lukijat eivät jää blogiin vain siksi, että ulkoasu on täydellinen. He jäävät sinne, koska he pitävät sisällöstäsi.
4 | Omien tuotteiden tekeminen
Vaikka oman digituotteen tekeminen on hyvä keino tienata rahaa, alkuvaiheessa kulutat aivan liikaa aikaa siihen. Digitaalisen tuotteen tekeminen vaatii markkinatutkimusta, aiheen asiantuntemusta, aikaa pilotoida tuote, tehdä se loppuun, markkinoida ja myydä. Tähän voi kokemattomalta kulua jopa puoli vuotta.
Kirjoittamalla laadukasta sisältöä ja tutustumalla yleisöösi alat pikkuhiljaa tunnistaa, millaisia haasteita ja ongelmia lukijoillasi on. Löydät lähes huomaamatta digituotteiden aiheita, joita voit lähteä testaamaan ja pilotoimaan.
5 | Maksettu mainonta
Alkuvaiheessa sinun ei tarvitse huolehtia maksetusta mainonnasta. Jos et kirjoita ja julkaise säännöllisesti laadukasta sisältöä, sinulla ei ole mitään, mitä mainostaa.
Maksettu mainonta on hyvä keino saada lisää lukijoita, mutta sen aika on myöhemmin. Orgaanisesti eli ilmaiseksi saadaan riittävästi lukijoita tässä alkuvaiheessa.
Kuten näet, tekemistä riittää blogin kanssa. Moni aloittava bloggaaja haluaa tehdä kaiken tämän tänään, jotta huomenna kaikki on valmista.
Mahdollista se ei kuitenkaan ole. Siksi kannattaa ottaa pari henkäystä, rentoutua ja tehdä tehtävälista tämän postauksen ohjeiden mukaan.
Keskity alussa siihen, mikä oikeasti merkitsee pitkällä aikajänteellä. Nyt tiedät, kuinka keskittyä oikeisiin asioihin uutena bloggaajana.