En välitä, kuinka monta kertaa olet aloittanut bloggaamisen. Tämän kurssin jälkeen et halua enää lopettaa bloggaamista.

Oletko vihdoinkin valmis aloittamaan tuloja tuovan blogin vaivattomasti sekä hankkimaan ihania lukijoita ja säännöllisiä tuloja blogisi kautta?

Olet todennäköisesti miettinyt bloggaamisen aloittamista jo pitkään. Ehkä jopa kaksi vuotta.

Olet kirjoittanut omia ajatuksiasi sosiaalisessa mediassa, ja kirjoituksiasi kehutaan paljon. Sinua saatetaan jopa rohkaista bloggaamiseen, mutta iltaisin mietit, uskallatko antaa omat ajatuksesi koko maan luettavaksi.

Ymmärrän enemmän kuin hyvin, miltä sinusta tuntuu. 

Kun aloitin oman blogini, enemmän kuin kerran istuin 5, 10 ja jopa 15 minuuttia sormi enterin päällä ja keräsin rohkeutta blogitekstin julkaisemiseen. 

Ja hyvin useasti, kun vihdoin painoin sitä näppäintä, länttäsin läppärin kannen kiinni ja laitoin läppärin kirjahyllyyn piiloon.

Tiedän miten hölmöltä se kuulostaa, mutta haluan lohduttaa, että minuakin pelotti vuonna 2016, kun aloin puhumaan ja kirjoittamaan bloggaamisesta.

Voin valaa sinuun uskoa ja rohkeutta tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta loppujen lopuksi vain yksi ihminen voi ottaa sen tärkeimmän askeleen.

Sinä.

Sinä kontrolloit enter-painiketta, ja vain sinä voit tehdä päätöksen, painatko sitä vai et.

Ymmärrän myös, miksi sinua pelottaa.

Pelkäät, mitä muut ajattelevat sinusta, jos julkaiset omia ajatuksiasi julkisesti.

Pelkäät tekeväsi itsesi naurunalaiseksi, ja joka kerta, kun olet aikeissa aloittaa bloggaamisen, mietit “Kuka minun juttujani muka lukisi…?”

Pelkäät, mitä ystävät, sukulaiset, perhe ja työkaverit sinusta ajattelevat. 

Pelkäät trolleja ja verbaalisia hyökkäyksiä sosiaalisessa mediassa.

Pelkäät, että sinut nolataan lopullisesti.

En voi luvata, etteikö näin koskaan kävisi, mutta voin luvata, että minä tiedän, miten näissä tilanteissa kannattaa toimia.

Tässä sinulle muutama hyvä uutinen:

  • Sinun ei tarvitse kertoa tutuillesi omasta blogistasi. (En minäkään kertonut, kun aloitin Unelma Onnellisuudesta -blogin vuonna 2014.)
  • Voit kirjoittaa blogia nimettömästi eli anonyymisti.
  • Pahimmat trollit löytävät sinut vasta, kun olet “riittävän iso julkkis”. (Minäkään en ole, koska trollit eivät haaskaa aikaansa minuun.)
  • Sinun ajatuksillasi voi olla merkittävä vertaistuellinen merkitys yhdellekin lukijalle.

Minusta nämä ovat hyviä argumentteja sille, miksi sinun kannattaa aloittaa oma blogi.

Tämän jälkeen päässäsi alkaa todennäköisesti pyöriä miljoona muuta kysymystä:

  • Mistä lähteä liikkeelle?
  • Pitääkö minun koodata?
  • Missä kirjoitan blogia?
  • Mistä aiheista kirjoitan?
  • Miten saan lukijoita?
  • Saanko kuinka nopeasti tuloja?
  • Pitääkö huomioida jotain veroissa?
  • Ja niin edelleen.

Voin vakuuttaa sinulle, että saat näihin jokaiseen kysymykseen ja niihin miljoonaan muuhun vastaukset, kunhan maltat ottaa yhden askeleen kerrallaan.

Katsos bloggaaminen on maraton, ei pikajuoksu. Aivan samalla tavalla kuin maratoniin, myös bloggaamiseen on valmistauduttava, on hoidettava perusasiat kuntoon ja sitten vain kirjoitettava.

Sinun ei tarvitse saada kaikkea valmiiksi ja täydelliseksi viikossa. En suosittele sitä, eikä se ole edes mahdollistakaan.

Uskon, että sinulla on omassa elämässäsi paljon muutakin. Työ, perhe, kodinhoito, ehkä harrastuksia ja ystäviä ja sukulaisia.

Koska bloggaaminen vie oman aikansa, on tärkeää löytää sopiva tasapaino kaiken näiden välille. Siksi bloggaamiseen on hyvä käyttää 30–60 minuuttia päivässä. Se riittää.

Tärkeää on, että teet asioita säännöllisesti, johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Jätä loppu minun huolekseni.

Mistä sitten kannattaa aloittaa?

Suosittelen lämpimästi tulemaan mukaan “Aloita tuloja tuova WordPress-blogi vaivattomasti” -verkkokurssille, jossa rakennamme yhdessä sinulle blogin, josta olet ylpeä.

Tiedän, että olet innoissani, etkä malta odottaa, että pääset kirjoittamaan ensimmäisiä blogitekstejä, jee!

Siksi on tärkeää, että aloitat blogin oikealla tavalla. Nimittäin 6 vuoden valmentajan kokemuksella voin sanoa, että aloittavat bloggaajat tekevät 10 tyypillistä virhettä, joiden johdosta innostus bloggaamiseen katoaa ensimmäisen vuoden aikana.

Ethän sinä halua tehdä näitä virheitä?

Okei, toivon sydämeni pohjasta, että teet nämä seuraavat toimenpiteet. Näin varmistat, että aloitat bloggaamisen oikealla tavalla:

1 | Ole valmis sitoutumaan 30–60 minuuttia per päivä bloggaamiseen ja blogin kehittämiseen.

 

2 | Älä murehdi liikaa, mitä sinun pitää osata. Minä kerron sen sinulle oikeassa järjestyksessä.

 

3 | Kun annan sinulle tehtäviä, tee ne heti, sillä vain tekeminen tuo sinulle lopulta tuloksia, ei tekemisen suunnittelu eikä pelkkä teorian lukeminen tai kuunteleminen.

 

4 | Ilmoittaudu mukaan “Aloita tuloja tuova WordPress-blogi vaivattomasti” -verkkokurssille alta.

Mitä opit kurssilla?

  1. Tervetuloa kurssille
  2. Perustermit
  3. Mitä odottaa kurssilta, ja miten saat siitä parhaan hyödyn irti?
  4. Kuinka löydät tasapainon bloggaamisen ja työn tai arjen välillä?
  5. TOP 10 syytä, miksi ihmiset aloittavat bloggaamisen
  6. 10 aloittelijan virhettä, joita et halua tehdä
  1. Minkä aiheen valitset?
  2. Kuinka aihe rajataan ja miksi?
  3. Minkä nimen valitset blogillesi?
  4. Kenelle blogia kirjoitetaan?
  5. 10 kysymystä, joiden avulla määrittelet oman yleisösi
  1. Tekniikkaa ei tarvitse pelätä – sinun ei tarvitse koodata mitään
  2. WordPress-blogin perustaminen ja asetukset
  3. Ainoat 10 lisäosaa, jotka tarvitset
  4. 5 + 3 sivua, jotka blogissa tulee olla
  5. Näin pidät blogin turvallisena
  6. 8 kysymystä, joiden avulla löydät parhaan teeman
  7. Ulkoasun muokkaus
  1. Anonyyminä eli nimettömänä bloggaaminen
  2. Tekijänoikeudet
  3. Miten löydät postausaiheita?
  4. Kuinka tehdä tekstistä helposti luettavaa?
  5. Näin kirjoitat sisältöä, jota ihmiset haluavat aidosti lukea
  6. 10 keinoa kirjoittaa loistava blogiteksti ja selättää "valkoisen paperin syndrooma"
  7. 15 asiaa, jotka kannattaa tehdä ennen kuin julkaiset postauksen
  1. Tarkista nämä asiat ensin
  2. "Coming Soon" -sivun vaihtaminen
  3. Hakukoneoptimointi eli SEO
  4. 7 vinkkiä, miten saat lukijoita SEOn avulla
  5. Kuvat, kuvien käyttö ja kuvien SEO
  6. Mitkä somekanavat sinun kannattaa valita?
  7. Näin saat lukijoita Pinterestistä
  8. Kuinka ajastat 365 julkaisua yhdessä tunnissa?
  1. Miten selvitä pelosta?
  2. Miten selvitä negatiivisesta puheesta?
  3. Miten selvitä kiusaamisesta?
  1. Säännöllisiä tuloja Google Adsense -mainoksilla
  2. Automaattista tuloa affiliate-markkinoinnilla
  3. Näin saat tuloja kaupallisten yhteistöiden kautta
  4. Bloggaajan verotus – mitä on tärkeää tietää?
  5. Kuinka kirjoittaa laadukkaita, tuloja tuovia blogitekstejä säännöllisesti?
  1. Maine
  2. Brändi
  3. Päivitä vanhoja blogitekstejä
  4. Näin hyödynnät luetuimpia postauksia parhaiten

Tässä muutamia bonuksia kaupan päälle

Mikä merkitys on blogin navigaatiolla?

1–2 täydennyskoulutusta vuodessa (kevät/syksy) Zoomin kautta + tallenteet katsottavissa jälkikäteen.

Täydennyskoulutukset ovat aina maksuttomia opiskelijoille. Täydennyskoulutusten aiheet tulevat opiskelijoilta. Haluamme auttaa juuri niissä ongelmakohdissa, joita opiskelijamme kohtaavat.

Vertaistuellinen Facebook-yhteisö, jossa valmentaja on läsnä viikoittain Facebook-yhteisössä.

On rohkaisevaa nähdä, että muut opiskelevat ja jäävät välillä jumiin. Parasta on, että yhteisössä joku on aina onnistunut pääsemään jumista eroon, jolloin hän voi auttaa muitakin onnistumaan.

bloggaajasta-ammattilaiseksi-3
10 ulkoistettavaa asiaa joiden avulla yrittaja saastaa aikaa

Alennetut hinnat henkilökohtaisesta sparrauksesta. (Säästä 75 % sparraushinnoista.) Joskus voi olla hyödyllistä jutella valmentajan kanssa kahden kesken.

Valmentajan kysyessä kysymyksiä opiskelija saa oivalluksia, joiden avulla hän pääsee helpommin eteenpäin.

Tutustu valmentajaan

valta turhat virheet ja sudenkuopat bloggaamisen aloittamisessa

Hei!

Olen Tiia Konttinen, Suomen johtavaksi blogikuningattareksikin tituleerattu valmentajasi.

Kun aloitin bloggaamisen 2014, en tienannut kahteen vuoteen yhtään mitään. Vasta kun aloin ymmärtämään, mistä bloggaamisessa on aidosti kyse, tuloni kasvoivat 6-numeroiseksi liiketoiminnaksi.

 

 

Sinun ei ole pakko rakentaa bloggaamisen ympärille liiketoimintaa. Mutta jonain päivänä se voi olla verotuksellisesti järkevää.

 

Tulojen hankinta ei ole kiinni sattumasta tai hyvästä onnesta. Se on summa laadukkaita blogitekstejä, siistiä blogin ulkoasua, säännöllisiä lukijoita sekä strateginen keino kaupallistaa oma blogi.

Olen ollut sinun kengissäsi… Oletko valmis kulkemaan minun? 👠

”Mutta Google on täynnä ilmaisia vinkkejä, miksi tulisin kurssille?”

Katsos, kaikki tieto ei ole ilmaista. Se, että istut Googlen tai Youtuben eteen ja lähdet etsimään tietoa, on myös arvokasta. Se nimittäin kuluttaa aikaasi. Joku voi istua tuntikausia Googlessa. Mutta se tarkoittaa, että nämä ihmiset eivät arvosta aikaansa. 

 

Kaikki se aika, jonka tiedon etsintä, harjoittelu sekä oikean ja väärän tiedon erottaminen toisistaan vie, on korvaamatonta. Et saa sitä enää takaisin. Koska Googlessa on myös paljon sellaista tietoa, joka on jo vanhaa tai jopa väärää, saatat käyttää aikaa turhaan vain sillä, että yrität etsiä oikeaa tietoa. 

 

“Aloita tuloja tuova WordPress-blogi vaivattomasti” -verkkokurssin

 tarkoituksena on 

  1. auttaa sinua saamaan oikeat asiat oikeassa järjestyksessä
  2. kertoa tarvittava tieto suoraan ilman, että sinun tarvitsee käyttää aikaa sen etsimiseen ja testaamiseen
  3. antaa sinulle lyhyin polku siitä missä olet, sinne minne haluat päästä.

 

Toiseksi:

 

#1: Tämä kurssi sisältää vertaistukea niin minulta valmentajana kuin myös muilta opiskelijoilta.  Kurssin aikana voit kysyä Facebook-yhteisössä bloggaamiseen liittyviä kysymyksiä ja saat vastauksia sekä valmentajilta että muilta yhteisön jäseniltä. Kuulet muiden innostavia onnistumisia ja jaat omia onnistumisiasi yhteisölle. Näin tuette toinen toisianne ja iloitsette toistenne onnistumisista! Ja minä sekä muut valmentajat olemme siellä mukana jokaisella askeleella. 

 

#2: Vastuu omasta opiskelusta on sinulla. Tämä ei ole oikotie rikkauksiin. Mutta tämä on yksinkertaistettu ja selkeä polku kohti blogia, josta olet ylpeä. Se vaatii sen, että käärit hihat ylös ja ryhdyt hommiin. Istumalla tietokoneen ääressä ja lukemalla tekstejä et tule saamaan tuloksia. Yhteisön tuki auttaa sinua siinä, että voit joka hetki tarkistaa ja varmistaa, että olet menossa oikeaan suuntaan. Sinun ei tarvitse olla epätietoisuudessa ja miettiä, teetkö oikeita asioita. Ja mikä parasta, voit milloin tahansa palata koulutusmateriaaleihin – vaikka kahden vuoden kuluttua. 

Jäitkö vielä miettimään? Tässä usein kysyttyjä kysymyksiä:

Jos et löytänyt yltä vastausta kysymykseesi, olethan yhteydessä sähköpostilla asiakaspalvelu(at)tiiakonttinen.fi. Vastaamme tiimini kanssa sinulle erittäin mielellämme.